Hallituksen alaiset ryhmät

Hallituksen alaisuudessa toimii kaikkiaan seitsemän ryhmää, osa ryhmistä ovat sektorikohtaisia ryhmiä, jotka käsittelevät edunvalvontaa, sopimus- ja neuvotteluasioita, osa kehittää Vakavan ja jäsenliittojen yhteistyötä ja jakaa tietoja ja osaamista. 

 

Sektorikohtaiset ryhmät:

Valtioryhmä, kirkkoryhmä, yliopistoryhmä, kuntaryhmä ja yksityisryhmä. 

Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti ennen JUKOn neuvottelukuntie tai YTN:n hallituksen tai työvaliokunnan kokousta keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja vakavalaisten liittojen näkökulmista esillä oleviin asioihin. Jokaisella ryhmällä on puheenjohtaja joka kutsuu kokoukset koolle. 

 

Muut ryhmät:

Koulutusryhmä ja tiedotusryhmä.

Koulutusryhmä perustetiin 1992, melko pian Vakavan perustamisen jälkeen. Koulutusryhmästä tuli näin Vakavan ensimmäinen perustettu ryhmä, jolla oli selkeästi määrätty tehtävä. Koulutusryhmä oli edelläkävijä ja aloitteellinen. Se kantoi vastuun sekä koulutuksen toteutuksesta että sen kehittämisestä.

Tuolloin Akava (nykyään JUKO) järjesti luottamusmiehille perus- ja täydennyskursseja sekä pääluottamusmiesten neuvottelupäiviä, mutta jäsenjärjestöjen vastuule jäivät luottamusmiesten jatkokurssi ja neuvottelupäivät. 

Nykyään koulutusryhmä järjesätä yhteistyössä muiden liittojen kanssa luottamusmiehille kursseja kaikilla julkisen alan sektoreilla sekä sektoreita ylittävinä kursseina neuvottelutaidon koulutuksia. 

Luottamusmieskoulutusten lisäksi koulutusryhmä vastaa vakavalaisten toimihenkilöiden kouluttamisesta ja yhteisen henkilöstöpäivän järjestämisestä. 

 

Tiedotusryhmä toimii jäsenliittojen viestijöiden yhteisenä keskustelukanavana. Ryhmä aikoinaan perustettiin täydentämään Akavan viestinnän toimintaa, mutta nykyään ryhmä kokoontuu keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja yhteisistä viestintäprojekteista.